
Rahti-kuljetus.com on jatkuvasti kehittyvä ja vahvasti kasvava logistiikka-alan yritys, jonka tavoitteena on tarjoja asiakkailleen kokonaisvaltaisia sekä korkeatasoisia kuljetuspalveluita. Nykypäivänä kuljetusalan yrityksellä on erittäin suuri vastuu asiakkaan kilpailukyvyn vahvistamisesta resurssien jatkuvan saatavuuden ja tehokkaan käytettävyyden kautta. Kuljetuksen tulee saapua aina turvallisesti sovittuun paikkaan, sovittuun aikaan ja sopivalla hinnalla. Rahti-kuljetus.com vastaa kuljetusalan haasteisiin olemalla luotettava sekä joustava yhteistyökumppani, jonka huollettu ja huolellisesti ylläpidetty nykysaikainen kalusto sekä ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta pitävät huolen siitä, että kaikki eteentulevat haasteet ratkaistaan aina asiakkaan eduksi. Kattavan kokemuksemme ansiosta pystymme ymmärtämään asiakkaidemme tarpeet, ja osaamme laatia ratkaisun kuljetukselle mahdollisimman kustannustehokkaasti. Koko kuljetus-prosessin suunnittelu voi käsittää esimerkiksi kuormituksen ja lastauksen, sopivan kaluston valinnan, reitin suunnittelun, aikataulutuksen, mahdolliset luvat eri maihin, mahdolliset laivojen varaukset, erikoiskuljetukset ja varoitusautot, viranomaissaattueen, kaikki tarvittavat kuljetus-asiakirjat, kuljetuksen etenemisen seurannan ja tiedottamisen asiakkaalle, varastoinnin sekä purkauksen. Normaalien vienti- ja tuonti-kuljetusten lisäksi hoidamme erityisosaamista vaativia monipuolisia projektikohtaisia kiireellis-, erikois- ja raskas-kuljetuksia. Toteutamme kaikki kuljetuspalvelumme jokaiselle asiakkaallemme turvallisesti, luotettavasti sekä kustannustehokkaasti. Teemme asiakkaidemme kanssa tiivisti yhteistyötä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Olemme helppo ja kokonaisvaltainen yhteistyökumppani, jonka kanssa onnistuu myös pidempiaikainen yhteistyö.

Rahti-kuljetus.com päätoimialueet ovat Suomen lisäksi muut
Pohjoismaat sekä
Venäjä ja Baltian maat. Lisäksi operoimme myös muualla maailmassa, pääosin kuitenkin Euroopassa. Kuljetuskalustomme koostuu tänä päivänä useasta viimeisimmällä teknologialla varustetusta nuppiautosta, kapellliperävaunusta, avopuoliperävaunusta sekä täysperävaunusta - aina kuljetustarpeisiisi mukautuen. Suoritamme myös lämpötilavalvontaa vaativien tuotteiden kuljettamista lämmönsäätöjärjestelmillä varustetuilla trailereillamme. Suurin osa ajoneuvoistamme kuljettaa ympäri vuorokauden pitkäaikaisten asiakkaidemme kuljetuksia, mikä onkin mainio osoitus yhtiömme vastuullisuudesta sekä asiakkaidemme odotusten täyttymisestä. Osaava asiakaspalvelumme tunnistaa laajan kokemuksen ansiosta helposti tarpeesi ja pystyy antamaan sinulle tarjoksen luotettavasti ja nopeasti. Ennen tilauksen tekemistä tiedät tarkasti kuljetuksen kokonaiskustannukset. Rahti-kuljetus.com tarjoaa kokonaisratkaisut kätevästi samasta paikasta, jolloin sinulla jää enemmän aikaa keskittyä ydinosaamiseesi. Pystymme hinnoittelemaan ja tarjoamaan sinulle kuljetuksen erittäin lyhyelläkin varoitusajalla riippumatta siitä minne tavara toimitetaan. Tarvittaessa kuljetettava kuorma on mahdollista myös varastoida yhteen tai useampaan terminaaleistamme. Osa perävaunuistamme on varustettuja myös välitasoilla, mikä mahdollistaa esimerkiksi kevyiden tuotteiden lastauksen päällekkäin vähintään kaksinkertaistaen käytössäsi olevan kuljetustilan. Otamme myös aina huomioon maakohtaiset lait ja painorajoitukset. Erikoiskuljetuksien aikataulusta on sovittava aina tapauskohtaisesti.
Kuljettajamme ovat tarkasti valittuja ja koulutettuja alansa ammattilaisia. Jokainen Rahti-kuljetus.com palveluksessa oleva kuljettaja on suorittanut ympäristöystävällisten arvojemme mukaisen EcoDrive-kurssin. Sen avulla pystymme toimittamaan kuljetukset taloudellisemmin ja pienemmin kustannuksin samalla luontoa säästäen. Säästö on siirretty suoraan asiakkaillemme ja se näkyykin kuljetusten kokonaiskustannuksissa. Lisäksi kaikki kuljettajamme ovat saaneet vaarallisten aineiden kuljetukseen vaadittavan koulutuksen.